Thursday 30 April 2009

Imperiumin vastaisku pöytäjalkapallokentällä!

Tästäkin hienoudesta on vastuussa jo Lego-Superkasilla mainetta niittänyt
Wille "Setä Ruskea" Repo.



Nyt on mustaa torjuntavoimaa maalinsuulla.

Saturday 25 April 2009

Kirja-arvostelu: Hei sitten, ukki


Tällä viikolla arvostelemme kristillissävytteisen kirjan Hei sitten, ukki joka on ”lapsille tarkoitettu, kuolemasta kertova kirja”. Sen on julkaissut Kirjapaja vuonna 1983.


Kirjan pääosassa seikkailee Maria jonka isovanhemmat ovat hänen ”kaikkein parhaita kavereita”. Tarkoittaako se ettei Marialla ole oikeita, samanikäisiä kavereita? Sitä emme saa tietää. Sen sijaan kirjan otsikko ei lupaa hyvää kaverisuhteelle ainakaan ukin kanssa.


Jep, viimeisiä viedään. Mistä sen tietää ettei ukki olisi kuollut jo tässä kuvassa ja vain nostettu pystyyn jollakin tuilla? Aivan oikein, ei mistään.


Toisaalta siitähän tulisi aika ohut kirja, joten ukki vielä sinnittelee muutaman sivun että elämää ja kuolemaa voidaan käsitellä ovelilla vertauskuvilla. Muna symbolisoi syntymistä.


Kuolemalle ei tosin löytynyt yhtä vahvaa symbolia, jota sitä saa symbolisoida kuollut kissanpentu. ”– Ei Maria, ei se nuku. Se on kuollut.


Varoitus: juonipaljastus! Ukki kuolee sivulla 29.


”Rakas Jumala. En sure niinkään ukin poismenoa, mutta miksi loit minulle niin isot korvat? Miksi?” Okei, kirjassa ei lue niin, mutta sitäkin sietäisi miettiä. Huomaa että kuvassa Maria tulee myös ajatuksissaan syötyä elämän vertauskuvan.


No, parilla raamatunlauseella Marian paras kaveri on kuitenkin äkkiä unohdettu ja elämä voi jatkua Eedenin puutarhan tyyppisessä ympäristössä. Se on myös täydellinen paikka haukata isoa punaposkista omenaa.

Loppuarvostelu:
Kuolema ei ole helppo aihe käsitellä, mutta tässä kirjassa lukija on melkein kiitollien kuolemasta koska ukki näyttää sairaan pelottavalta eläessään. Otsikko tosin on hienoinen juonipaljastus.
Superkasin arvosana: 7+

Tuesday 21 April 2009

Kesän lelut top 5


Tiedätkö missä mennään leluissa kesällä 2009? Ei hätää, Superkasi sai käsiinsä tuoreen luettelon; tässä viisi kohokohtaa:


5. Lil' Bratz Makuuhuone puhelimessa
Tällä pienellä sutturalla on makuuhuoneessaan kaikki mitä tarvitsee ”kaunistuakseen, leikkiäkseen ja rentoutuakseen”. Kokeilimme ihan piruuttaan soittaa suluissa olevaan numeroon, ja toden totta, sieltä vastasi Lil' Bratzin parittaja! Hän antoi ymmärtää että 25 e on todellakin vain alkaen-hinta.


4. Nikko Fly Hawk -helikopteri
Iskä, minä haluan lentää helikopteria! Lentää helikopteria! Ei Martti, sinun täytyy nyt odottaa tunti että iskä lataa helikopterin ja sitten voit ehkä kokeilla. Toisaalta sen lentoaika on vain 5 minuttia, joten älä pidättele hengitystäsi.


3. Ilmainen ajelu Norsu-karusellissa
Karuselli-ajelu on aina tervetullut, mutta HYVÄ LUOJA kenen idea oli painattaa tämä HAADEKSEN HIRVIÖ kuponkiin? Karuselliin kannattaa sitten ottaa mukaan puinen teräväkärkinen paalu, kastevettä ja valkosipulia. Tai olla vähintäänkin varuillaan.


2. Taskuponit
Taskuponeilla leikkiminen on perinteisesti ollut poikien puuhaa, mutta nämä taitavat olla suunnattuja tytöille. Oikeaoppinen, pehmeä nukkapinta.


1. Bratz World Yasminin ekat treffit
Bratzitkin vanhenevat. Yasmin on esimerkiksi 14-vuotiaana oikea konkari, ja pojatkin tietävät sen. Kaikkien onneksi lelupakkauksessa on mukana ”ihanan romanttisia tarvikkeita” niin ei sitten myöhemmin kirvele virtsatessa. Voittaja!

Myyntipuhetta

Nyt tuli sähköpostiin niin timanttisen copyn tekstiä, että ei voi muuta kuin kiitellen laittaa eteen päin:

Hyvä Menneet, nykyiset ja tulevat asiakkaat,

Se on ilo tarjota teille palvelut
on puhallettava mainoksia varten tulevan sesongin aikana.

Kuten suunniteltava ja rakennettava kaikki tuotteet voimme
tarjota enemmän erilaisia palveluja
asiakkaillemme kuin monet kilpailijansa.

Meidän muokata ulkoasuista meidän tuotteiden kehittämiseen ja rakentamiseen
tuotteitamme sinun eritelmä.

Voimme tarjota seitsemän päivän puolestaan noin pakkaamattomana tilaukset
(20 päivää normaalinäytön), paikan päällä tapahtuva rakentaminen, joka on perustettu,
erittely ja varastointi tuotteistamme.

Ota yhteyttä meihin, niin voimme löytää puhallettava ratkaisu mainonnastasi tarpeisiin.
"Puhaltaa mainontasi ilman deflatoimalla budjettiasi!"

Odotamme liiketoiminnan teidän kanssanne.

Friday 17 April 2009

Lego Superkasi!

Putkiremontin aikana Ville ikävöi rakasta työympäristöään niin paljon, että rakensi itselleen Legoista oman pienoisversion. Vihdoin myös suuri yleisö saa nähdä tämän pienen ihmeen.


Kukas siellä jo katselee ikkunasta ja odottelee työkavereitaan saapuvaksi? Ainakin hän on saanut jo verhot avatuksi. Joku varhain saapunut aamunvirkku...


Hetkinen pyrkiikö Wookie sisään? -Vai Jussi... -Vai Setä Ruskea?


Ja alakerran keittiö odottaa legokahvin keittäjää.



Mitä rakennamme Legoista seuraavaksi?
Moinamoti? Vai Eestin herkut?
Aika näyttää.

Thursday 16 April 2009

Lisää moottoriuutisia!


"Nextille henkiselle levelille" pääsee kätevästi tällä Superkasin motorisoituun divisioonaan vastikään lisätyllä maanläheisellä kulkuvälineellä. On eri meditatiivistä huristaa kauniin saaristoluontomme läpi joogaharjoituksiin ylevöitymään!

Wednesday 15 April 2009

Pääsiäisen roolipelikinkerit Superkasilla.




Torstai-iltana, juuri pääsiäisloman alettua, kokoontui nörttijaostomme pelaamaan nimeltä mainitsematonta peliään Superkasin karhulaaksonakin tunnettuun vapaa-ajan tilaan. Iloista ja kiihkeää peliä jatkui silminnäkijöiden kertoman mukaan aina seuraavan aamun 04:30 saakka. Pekka vetosi toipilaisuuteen sekä huonontuneeseen hahmotuskykuunsä, ja näin ollen pelinn jatko-osa siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. "Kenties se käydään örkkipuvuissa jossain keskuspuiston syövereissä" -nimetön lähde naurahtaa.

Friday 10 April 2009

Lisää autouutisia Superkasilta



Superkasi on jatkanut autonkantansa laajentamista. Mersun jälkeen hankintalistalla meillä nousi seuraavaksi tarvetta Isä Kasperin parittaja-autolle. Auto hankittiin rahoilla jotka Superkasi säästi vaihtamalla erittäin vanhan ja huonon pölynimurin uuteen ja melko huonoon pölynimuriin.

Thursday 9 April 2009

Pääsiäis-kirja-arvostelu: Tutustumme Jumalan suunnitelmaan


Pääsiäisen kunniaksi Superkasi julkaisee arvostelun kuvitetusta opetuskirjasta Pelastus; Tutustumme Jumalan Suunitelmaan. Sen on julkaissut Vantaalainen RV-kirjat vuonna 1981.


Ihan ensimmäiseksi kunnioitusta herättää kirjan koko; se on kutakuinkin pienen uunipellin kokoinen. Pelkästään tämä herättää heti jumalanpelon lukijassa. Lisäksi se on painettu pelkästään mustalla ja ruskealla, joka tekee siitä komeimman kirjan jota olen nähnyt vuosiin.


Onko se oikeastaan hieman häiritsevän iso? Onneksi pystymme kasvattamaan mittakavaa antavan tulitikkurasian kokoa, jolloin asiat normalisoituvat.


Heti ensimmäisellä aukeamalla opas ottaa luulot pois lukijalta ilmoittamalla että tämä ei voi olla kristitty ”yrittämällä olla hyvä”. Kirjoittajaa ei oppaassa mainita, mutta se lienee suoraselkäinen mutta ankara vanhan testamentin jumala.


Opaan hyviin puoliin laskettakoot ettei se keskity pelkästään apologeettiseen puheeseen, vaan antaa myös käytännön vinkkejä esimerkiksi katutappeluun. Tässä kuvassa mustahousuinen vesseli on selvästikin Vapahtajan tarpeessa.


Kirjan kuvittajaa ei ikävä kyllä myöskään mainita nimeltä, mutta hän on ilmiömäinen. Vai milloin viimeksi olette nähneet Jeesuksen kuvattuna keski-ikäisenä kiertelevänä pölynimurikauppiaana?


Kirjassa käydään toki myös läpi sivukaupalla hauskoja ”Jumalan suusta”-tyyppisiä letkautuksia jotka liittyvät taivaaseen ja ikuiseen kadotukseen. Tärkein ohje löytyy kuitenkin viimeiseltä sivulta; älä luota tunteisiin. Se saattaa kuulostaa kylmältä, mutta täytyy muista että vaihtoehtona on helvetti so whatcha gonna do?

Yhteenveto: Kirjan suhde uskonnonopetukseen tuntui hieman vanhahtavalta, mutta se oli toisaalta pienen uunipellin kokoinen ja kuvitukset olivat täydellisiä.

Arvosana: Täysi kymppi – tätä Jesse lukisi!

Wednesday 8 April 2009

Kevät on saapunut Superkasille!


Jo aamutuimaan kellarissa ollaan työn touhussa.


Aurinko lankeaa yläkerran toimistotarvikkeille.


Kellarissa ollaan edelleen työn touhussa.


Mutta missä Ture-koira luuraa? Ei ainakaan sohvallaan.


Nyt yläkerrassakin jo Peki tarttuu toimeen.


Hallitusta entropiasta tunnistaa luovien alojen tilat! Oike taideyliopisto sijaitseekin Kalliossa?


Hallitsemattomasta entropiasta tunnistaa sosiaalitilat. Saapuuko kevät koskaan tiskipöydälle!?
Kuvat otti Ilja "munkkivuoren keisari" Karsikas.

Peki takas ILM:stä








Peki kävi vierailemassa Industrial Light & Magic -studioilla San Franciscossa. Superkasin Star Wars fanien toiveesta tässä muutamia kuvia joista näkyy noita alkuperäisiä malleja. Huippumielenkiintoinen reissu vaikka Star Wars tietouteni ei aivan Revon Villen tasolla olekaan. Täytyisi varmaan jo kohta katsoa kyseiset leffat... eiku!

Monday 6 April 2009

Tutkimustuloksia ensimmäiseltä vuosineljännekseltä


Vielä viime vuonna Superkasin henkilökunnalla oli tapana silloin tällöin torkahtaa neukkarin sohvalla, mikä osoitettiin tutkimuksissa vaikuttavan negatiivisesti työyhteisön tuottavuuteen. Onneksi työyhteisön sisältä tuli kuitenkin aloite lanseerata koiravartiointi sohvalle, mikä vähentäisi voimatorkkujen määrää.

Tänä vuonna mittasimmme taas tuottavuuden, ja osoittautui että torkkujen määrä ei suinkaan ollut vähentynyt, koska nyt sohvalla oli pörröinen koira minkä viereen käpertyä. Työpaikan viihtyvyys kuitenkin lisääntyi 200 %, joten kokonaistyytyväisyys kohosi.

Samassa tutkimuksessa mitattin myös uuden mikroaaltouunin tuomaa vaikutusta henkilökuntaan. Tässä päädyttiin nollatulokseen.

Lisää autouutisia Superkasilta




Superkasi on jatkanut näin lama-aikana autonkantansa laajentamista. Hummerin jälkeen hankintalistalla meillä nousi seuraavaksi tarvetta Peki-Papan vauvauintiautolle. Auto hankittiin rahoilla jotka Superkasi säästi vaihtamalla erittäin vanhan ja huonon mikroaaltouunin melko huonoon ja vanhaan mikroaaltouuniin.


"Nyt jos koskaan on oikea aika rekrytoida tehokkaita moottoreita."
-Tuire