Tuesday 30 October 2007

Retkikunta: Tuulta purjeisiin



Retkikuntani!

Kirjoitan taas teille liikutuksen pala kurkussani. Moni teistä ei varmaan ikinä uskonut tätä päivää koittavan, mutta nyt se on tapahtunut. Retkikuntamme on päässyt liikkeelle. Matkamme on alkanut.

Aamu alkoi kirkkana ja kylmänä. Kävellessäni aamulla Superkasille minut valtasi hetkittäin haikea mieli katsellessani miten lehtien tiputtua puut ovat paljastaneet mustat luurankonsa. Mieleni sinisyys ei kuitenkaan johtunut tästä jokavuotisesta luonnonilmiöstä vaan siitä että päinvastoin kun puiden lehdet meidän lähtömme on lopullinen. Me emme tule palaamaan Castreninkadulle.

Olin jättänyt Hiacen Suuperkasin eteen yöksi, ja siihen oli tietenkin ilmestynyt parkkisakko yön aikana. Normaalisti tämä olisi saanut sappeni kiehumaan, mutta tänään se sai mieleni kirkastumaan. Nähkäät, koska lähtömme todellakin on lopullinen sakkolapuista ei tarvitse välittää. Parkkipirkot menkööt itseensä. Käynnistin moottorin.

Uljas kaljaasimme ei suinkaan lähtenyt ensi yritykselle käyntiin, mutta hehkutuksen jälkeen se alkoi käydä epätasaisesti sinistä savua tupruttaen. Tämä sai miehistössä raikuvat aplodit aikaiseksi, ja dieselmoottorin epätasainen nakutus kuulosti korvissani melkeinpä seireenien laululta. Olin yön aikana tapaillut Superkasi-sinfonian ensi säkeitä, ja miehistän avustuksella yhteislaulu raikasi korkealle yli aamuisen Kallion kattojen.

Sitten ahtauduimme pakuun ja lähdimme liikkeelle. Minä tartuin ruoriin; ohjaamossa matkusti minun lisäkseni miehistön luottohenkilöt ylimatruusi Peki ja navigaattori Partakarjalainen. Tunnelma oli korkealla. Ahoi! Täältä tullaan Amerikka.

Arvaamattomasti tunsin kuitenkin nyt vatsassani outoa liikehdintä? Niinpä niin - kaikessa lähtöhässäkässä aamiainen oli jäänyt väliin. Ylimatruusin ja Navigaattorin kanssa käydyn neuvonpidon jälkeen tulimmekin siihen tulokseen ettei kukaan meistä ollut syönyt aamiaista! Voi herttanen sentään!

Käänsin siis aluksemme keulan heti seuraavassa riteyksessä kohti Tullinpuomin Shelliä missä nyt kirjoitan tätä lokikirjaa. Ostin koko miehistölle texaspullat ja kaffet.


Pulla on hyvää. Meillä ei ole kiire mihinkään nyt kun olemme päässeet liikkeelle. Pekkakin voitti juuri kuusi euroa hedelmäpelissä! Voi kuinka jokainen matka voisi olla näin onnistunut!

4 comments:

Anonymous said...

Ei matkan määränpää... Vaan se miten matkaa tekee!

Anonymous said...

Ylitsevuotava platonisen rakkauden puuska piiskaa spartalaista luonnettani! Ehdotan kolminkertaista eläköön huutoa retkikunnan johtajalle C.G.Stroemmanille, navigaattori Partakarjalaiselle sekä Hedelmäpeli-Pekalle! Tulevaisuus on kirkas ja tie Amerikkaan auki!

Anonymous said...

ja teksaspulla on varmasti hyvä eväsvalinta, että maha tottuu amerikan herkkuihin ajoissa.

t.heikkieh

Jussi S.Karjalainen said...

Niin. Ameriikanpakteereihn!